Hiirivaarin joulusatu

 

Hiirivaari kertoo tässä lapsuudestaan
hiiriperheen pienimmille, jotka yhä uudestaan
kuuntelevat vaarin tarinoita silmin suurin,
korvat höröllään, ihmeissänsä perin juurin.

"Kun vaari pieni oli, pienempi kuin teistä kukaan
joulun valmisteluun halusin myös päästä mukaan.
Vielä usein muistelen mä mennyttä aikaa,
joulun odotus loi meihin outoa taikaa.

Tontut mua kiinnosti
ja ihan oikeasti tonttu moni ikkunasta kurkisti.
Ne katselivat, ihailivat salaa,
kun ikkunalaudoilla annoimme kynttilöiden palaa.
Tietysti seurasivat myös lapsia,
kilttejäkö olivat vai saivatko vanhemmat harmaita hapsia."

 

"Joulun tulon arvaa ensi lumesta marraskuun.
Lämmittää se mieltä, nauruun taikoo suun.
Ikkunasta kurkin ulos kanssa Emmi-siskon:
Kohta tuolla peuhaamme, lunta päälles viskon!

Lumiukon ystäväkseen lapsi vain voi kokea,
hattu päässä, nenä jäässä, silmät pelkkää nokea.

Ulkona me leikitään, onneksi on lunta,
öisin sitten väsyneenä nähdään joulusta unta.

Kaikki on niin jännittävää,
pitkäksi käy odotus.
Mutta tarkkaan jos korvia höristää,
voi eteisestä kuulua tontun aivastus."